MISTÄ KAIKKI ALKOI

 

Lapsuuteni jälkeen minulle oli venähtänyt todella pitkä kissaton jakso. Kissat olivat usein mielessä, mutta toteutuspuoli prakasi. Ajatuksena alkoi varmistua erään tietyn rotuisen rotukissan hankinta ja muutamassa näyttelyssäkin kävimme kissoja ihmettelemässä. Sitten vuonna 1983 ollessani mieheni kanssa Mikkelissä kesälomalla päätimme yllättäen ottaa talouteemme ensimmäisen kissan. Kissa oli valkoinen maatiaiskissa, joka sai nimekseen Eppu. Tämä Eppu olikin sitten jo legenda eläessään. Tuntuu, että kaikki tunsivat Epun. Eppu eleli meidän kanssamme yksinäisenä kissana pari vuotta, mutta sitten päätimme ottaa sille kaverin. Tarkoitus oli ottaa rotukissa ja mielellään toinen poikakissa.

 

Ensimmäiset kissamme, joista Iida vasemmalla ja Eppu oikealla. Valokuva: Rauno Heinonen

Kohtalo puuttui peliin ja meille tuli noviisikelpoinen tyttökissa. Eräältä ystäväpariskunnaltammehan Iida meille tuli. Myöhemmin Iida tosiaan rekisteröitiin noviisina eurooppalaiskissakantaan. Mitä sitten tapahtui kuuluukin jo sarjaan ”Oman kasvatuksen alku”.

 

OMAN KASVATUKSEN ALKU

 

Kasvattajanimi FIN*Kissakallion anottiin tammikuussa 1987 ja jo maaliskuun alussa tuli Suomen Rotukissayhdistysten Keskusliitto SRK r.y.:n toimesta ilmoitus, että se oli hyväksytty. Kasvattajasopimus käsitti lyhytkarvarotujen kasvattamisen. Tiesin kuitenkin jo aloittaessani, että keskittyisin kasvatustyössäni vain ja ainoastaan eurooppalaiseen lyhytkarvaan. Varsinainen kasvatustyö alkoi seuraavana vuonna, kun ensimmäinen A-pentue syntyi 3.7.1988. Se sai nopeasti jatkoa toisella A-pentueella, kun sama yhdistelmä uusittiin. Myöhemmin joulukuussa 1989 tein vielä siitosuroksen omistajan sopimuksen, kun yksi kantaemoni pojista lähti jatkamaan äitinsä viitoittamaa tietä. Kasvatustyö oli päässyt käyntiin. Kasvatus on kuitenkin ollut alusta lähtien hyvin pienimuotoista.

 

Valokuva: Marita Kienanen

 

Ensimmäinen siitosnaaraani oli noviisina rekisteröity PR Iida (kuva vasemmalla), joka oli väriltään ruskeatäplikäs. Kissakallion kissojen kantaäidiksi tulikin näin ollen tämä pikkuinen naaras. Iida teki kaikkiaan neljä pentuetta yhteensä kolmen eri uroksen kanssa. Kaksi ensimmäistä pentuetta olivat siis samasta yhdistelmästä.

 

Vaikka Iida itse oli pieni kissa, sen pennut olivat yleensä keskikokoisia tai jopa suuria. Iida periytti myös lämmintä ruskeaa väriä jälkeläisilleen. Tyyppi ja varsinkin turkin laatu olivat myös aina hyviä.

 

Iidan poika IC FIN*Kissakallion Amadeus (kuva oikealla), joka oli väriltään ruskeatiikeri, jatkoi puolestaan kasvatustöiden merkeissä siitosuroksena. Amadeus teki neljät pennut yhteensä kolmen eri naaraan kanssa. Kaksi pentuetta oli saman naaraan kanssa, koska hänellä oli taloudessamme ”oma vaimo” ruskeatiikerinaaras GIC FIN*Maiora Stella Alma. Amadeus periytti kuten äitinsäkin varsin lämmintä väriä sekä hyvää turkin laatua jälkeläisilleen.

 

Siitosuroksemme IC FIN*Kissakallion Amadeus, väriltään ruskeatiikeri, oli vuonna 1991 Suomen Eurooppalaiskissarengas r.y.:n paras siitosuros. Amadeus sijoittui myös samana vuonna Kissa-lehden julkaisemalla siitosuroslistalla viidenneksi.

Valokuva: Rauno Heinonen

Valokuva: Marita Kienanen

 

Amadeuksen tytär EC FIN*Kissankellon Sinililja (kuva vasemmalla), väriltään sinitiikeri, teki elämänsä aikana ainoastaan yhden pentueen, mutta se riittikin. Pentueessa oli toivomiamme sinisiä sekä yksivärisinä että tiikerikuvioisina. Pentuja oli kaikkiaan neljä ja kaikki urospentuja, joten valinnan varaa jatkoa varten oli.

 

EC FIN*Kissankellon Sinililja oli puolestaan vuonna 1992 Suomen Eurooppalaiskissarengas r.y.:n paras aikuinen kissa.

Sinin poika, GIC FIN*Kissakallion Edvin, DM (kuva oikealla), väriltään myös sinitiikeri, jatkoi puolestaan isoisänsä eli IC FIN*Kissakallion Amadeuksen jalanjälkiä suosittuna siitosuroksena. Edvin eli Eetu oli isänä viidelle eri pentueelle, joista kaksi saman naaraan kanssa. Jos Eetun vanhemmat ja isovanhemmat olivat tehneet tasaisen varmasti oletettuja värejä pennuilleen, Eetu teki toisin. Eetun lapsissa on mahtava värikirjo alkaen sinisestä ja ruskeasta päätyen hopeaan, mustasavuun ja jopa cremeen ja punaiseen. Pennut ovat olleet sekä yksivärisiä että tiikerikuvioisia.

 

Siitosuroksemme GIC FIN*Kissakallion Edvin, DM, väriltään sinitiikeri, oli vuonna 1999 Suomen Eurooppalaiskissarengas r.y.:n toiseksi paras siitosuros. Samoin vuonna 2000 toiseksi paras.

 

Valokuva: Marita Kienanen

Valokuva: Rauno Heinonen

Nämä edellä mainitut kissat ovat eläneet omassa taloudessamme. Heidän lisäkseen siitosuroksena toimi oma kasvattimme CH FIN*Kissakallion Claudius (kuva vasemmalla), joka on väriltään ruskeatäplikäs. Claudius teki vain yhden pentueen, jossa oli ruskeita tabby- ja täplikäskuvioisia pentuja.

 

Claudiuksen eli Konstan omistaja on Pauliina Hietanen. Konsta viettää nykyään leikattuna mukavia kissanpäiviä kotonaan yhdessä perheensä ja koirakaverinsa kanssa. Alla olevassa kuvassa makaileva ruskeatabbytyttö on nimenomaan Konstan jälkeläinen.

 

 

Kasvattamiani värejä ovat olleet ruskea- ja sinitäplikäs sekä ruskea- ja sinitiikeri. Näiden kuviovärien lisäksi ovat kasvatukseen kuuluneet yksiväriset mustat ja siniset, koska ne ovat liittyneet olennaisena osana kasvattamieni kissojen geeniperimään.

 

Viereisessä kuvassa on ”kuviokelluntaa” sängyllä, jossa nukkumassa naaraat Sini, Iida ja Vilma. He edustavat mukavasti sekä tiikeri-, täplikäs- että tabbykuvioisia kissojamme.

 

 

Valokuva: Rauno Heinonen

Kaikki siitoskissamme ovat aina olleet FeLV- ja FIV-testattuja. Myös munuaiset on tutkittu PKD:n varalta.

 

 

MIKÄ TÄSTÄ KAIKESTA ON LOPPUTULOKSENA?

 

Se, että minusta on tulossa oikea kissamummo!

 

 

Jatkan kissojen pitoa ja kasvatan niitä omien resurssiemme puitteissa.

 

 

Kissat ovat ja pysyvät ensi sijaisesti perheenjäseninä. Vasta tämän jälkeen tulee kaikki muu.

 

 

Valokuva: Rauno Heinonen