Kissakallion L-pentue syntyi |
27.01.2010 |
|
|
|
|
|
|
EC FIN*Pikku-Piun Forte Fortissimo eli Frida synnytti keskiviikkona 27.1.2010 myöhään
illalla toisen pentueensa. Odotimme neljää pentua ja sellaisen saimmekin. Fridan ensimmäinen synnytys vuonna 2006 oli ollut äärettömän helppo. Silloin pennut vain putkahtelivat maailmaan. Nyt emokissa sai tehdä välillä ihan tosissaan töitä synnyttääkseen pienokaisensa. Isäntä oli ollut aamupäivän kotona pitämässä Fridaa silmällä. Mitään ei ollut tapahtunut. Tultuani töistä kotiin Frida meni heti pentulaatikkoon ja ilmaisi, että nyt olisi tarkoitus aloittaa. Kovaäänisten kehräysten ja muiden kommervenkkien jälkeen kello yhdeksän aikaan illalla alkoi tapahtua. Fridan ensimmäinen pentu syntyikin vasta klo 21.55 ja tietysti perätilassa. Seuraava pentu syntyi puolen tunnin kuluttua klo 22.25 ja sekin perätilassa. Kolmas pentu syntyi klo 22.45 ja edelleen perätilassa. Tämän jälkeen tuli pidempi tauko ja Frida alkoi osoittaa väsymyksen merkkejä. Kannustin häntä jatkamaan ja lopulta puolentoista tunnin odottelun jälkeen klo 00.35 syntyi viimeinen pentu. Onneksi tämä pentu sentään syntyi normaalisti pää edellä. Fridan synnytys oli selvästi hankala ja epäilenkin, että yhtenä syynä oli tuo kolmen pennun syntyminen perätilassa. Hankalistakin asioista selvitään, kun ei turhia hötkyillä. |
Synnytys on ohi ja Frida vastasyntyneiden pentujensa kanssa toipumassa pesälaatikossa.
Pennut ensimmäisessä ryhmäkuvassaan, jossa viimeisenä syntynyt poika on keskellä turkki vielä aivan märkänä. |
|
|
Minun kätilön tehtäväni olivat tällä kertaa tavallista vaikeammat. Totesin lopussa, että kokemuksesta on aina hyötyä. Silti vieläkin voi eteen tulla yllättäviä asioita. Nyt Fridalla on yhteensä kahdesta eri pentueesta seitsemän jälkeläistä värijakauman ollessa kolme sinistä, kolme mustaa ja yksi sinitäplikäs. Tyttöjä on syntynyt yhteensä viisi ja poikia kaksi. Frida on hieno naaras ja olen oikein tyytyväinen häneen. Fridan pienistä pennuista voitte lukea tarkemmin kohdasta Pennut. |
||