Hemmo valmistui Premioriksi

29.11.2009

 

 

FIN*Kissakallion Hammond eli Hemmo valmistui Premioriksi Helsingin kissanäyttelyssä 29.11.2009. Tuomarina Hemmolla toimi Marteinn Tausen.

 

Hemmon vanhemmat ovat: isä CH FIN*Pikku-Piun Histamiini eli Tane (ruskeatäplikäs, EUR n 24) ja emo EC FIN*Mäkikatin Pointtilli eli Tilda (sinitäplikäs, EUR a 24). Hemmon omistaja on Irina Kokko.

 

Hemmo aloitti tämän luokan serttiensä keräämisen viime keväänä Vantaalta 25.4.2009. Se olikin Hemmon ihka ensimmäinen näyttely – hyppy tuntemattomaan. Hemmo oli tuomarin pöydällä iso, kiltti ja vähän pelokas, joten tuomari kutsui häntä lempeästi useamman kerran ”mamman pojaksi”. Tämä nimitys oli niin osuva ja hauska tulkinta Hemmosta, että muistoksi ensimmäisestä näyttelystään Hemmo sai kankaan, johon oli kirjailtu sinisillä kirjaimilla ”Mamman poika”.

 

Hemmo nautiskelee uudesta tittelistään

ja näyttelyn atmosfääristä.

 

Hemmo on raameiltaan varsin näyttävä kaveri.

 

 

 

Koska ensimmäinen näyttely oli sujunut kaikin puolin mallikkaasti, Hemmo osallistui muutaman kuukauden kuluttua toiseen näyttelyynsä Helsingissä. Paikkana oli tapahtumakeskus Koskenranta 28.-29.11.2009. Täältä tuli molempina päivinä sertti, joten Hemmo valmistui sunnuntaina Premioriksi. Olipa Hemmo mukana tuomarin parhaiden kissojen valinnassakin. Kastraattiuroksia oli viisi, joista peräti kaksi eurooppalaisia. TP-valinta ei kuitenkaan euroihin kohdistunut vaan voiton nappasi burma. Tuomarin paras valinnassa Hemmo käyttäytyi tosi hienosti eikä ollenkaan vaikuttanut uraansa aloittelevalta kastraattiherralta. Joko Hemmo osasi hämätä tai sitten hän oli saanut kahden päivän aikana lisää varmuutta. Veikkaisin enemmän viimeistä vaihtoehtoa.

 

 

Molemmat valokuvat: Tarja-Leena Sillasto