Tilda ja Aaro - kissahäät!

29.05.2009

 

 

Tildan ja Aaron ”kissahäät” ovat vihdoinkin toteutuneet. Uskomatonta, mutta totta. Jo viime syksynä tehdyn suunnitelman mukaan Tilda piti astuttaa jo kevättalvella. Taas kerran kissat näyttivät, että kasvattajan hyvätkään suunnitelmat eivät aina mene yksiin kissojen kanssa. Tilda päätti, että kevät 2009 tarkoittaa toukokuun viimeisiä päiviä. Eikä väärin päättänytkään. Hääilmatkin olivat mitä mainioimmat.

 

EC FIN*Mäkikatin Pointtilli eli Tilda aloitti juoksunsa torstai-iltana ja heti perjantaiaamuna 29.5.2009 kävimme hakemassa hänen sulhasmiehensä IC FIN*Rekolan Aaron meille. Aaron vierailu kesti koko kauniin viikonlopun eli 29.-31.5.2009 välisen ajan.

 

Tilda ja Aaro ovat molemmat täplikkäitä, mutta Tilda on väriltään sininen (EUR a 24) ja Aaro taas punainen (EUR d 24). Nyt jännitämme kovasti tuleeko Tilda kantavaksi ja saammeko elokuun alussa kissavauvoja. Värivalikoima on aika laaja, mutta takuuvarmasti saamme ainakin täplikkäitä pikkuisia.

 

Aaro suorittamassa alun tilannearviointia...

 

Ohjelmaan kuului kurkisteluleikkejä ja muuta mukavaa.

 

Meille tulonsa jälkeen sulhasmiestä ujostutti hetken aikaa vieras paikka ja vieras daami, mutta sitten jo oltiinkin nenät vastakkain ja lähempi tutustuminen alkoi toden teolla. Hääparille tarjottiin ruokaakin kolme kertaa päivässä, mutta vain morsian söi. Sulhanen kainosteli ensimmäisen vuorokauden aikana niin paljon, että morsian käytti tilaisuutta hyväkseen ja pisteli kaikki sulhonsakin ruuat poskeensa – hyvällä ruokahalulla.

 

Ensimmäinen päivä meni tutustuessa, toinen oli oikea toimintapäivä ja kolmantena jo jäähdyteltiin ja vain nautittiin yhdessäolosta.

 

Häähuoneena toimi jälleen isännän työhuone mikä osoittautui jo kolmatta kertaa erinomaiseksi paikaksi tällaisia tilaisuuksia ajatellen.

 

Aaro palasi sunnuntai-iltana omaan kotiinsa hyvin väsyneenä. Tutkittuaan, että kaikki oli kuten ennenkin, hän vetäytyi sängylle lepäämään. Olihan se ollut voimia koetteleva viikonloppu.

 

Tilda siirtyi Aaron lähdön jälkeen vielä samana iltana ”häähuoneesta” jälleen muiden kissojen joukkoon.

 

Tildan pentukuulumisia voitte seurata jatkossa kohdasta Pennut.

Sitten oltiinkin jo niin hyvää pataa ja lähekkäin.