Julle kävi esittelynäyttelyssä |
23.05.2009 |
|
|
|
|
|
|
FIN*Kissakallion Indigo eli Julle (sinitäplikäs, EUR a 24) oli KES-KIS:n järjestämässä esittelynäyttelyssä Jyväskylässä lauantaina 23.5.2009 edustamassa eurooppalaiskissoja. Jullen omistaja on Päivi Mäkinen. Jullen vanhemmat ovat: isä EC FIN*Mäkikatin Sinfonia eli Sinfonia (sinitäplikäs, EUR a 24) ja emo GIC FIN*Kissakallion Gunhild eli Hilda (sinitäplikäs, EUR a 24). Ikää tällä nuorella miehellä on vasta 11 kuukautta. Esittelynäyttelyhän ei ole arvostelunäyttely vaan se on suunnattu kissoista kiinnostuneelle yleisölle. Jyväskylän näyttelyssäkin näitä kissainfoja, joissa eri rotuja esiteltiin, oli peräti kolme ja Julle esiintyi niissä jokaisessa. |
Julle kaiken kansan ihailtavana omassa näyttelyhäkissään. Kuva: Päivi Mäkinen |
|
|
Ensikertalaisena Jullea oli tietysti jännittänyt koko tilanne ja kaikkein kauheinta oli kuulemma ollut se, kun yleisö taputti. Varsinkin ensimmäisellä Julle oli ollut lähteä lentoon. Niistäkin oli kuitenkin kunnialla selvitty. Erikoispalkintojakin oli osallistuneille kissoille jaettu esimerkiksi kauneimmista silmistä, korvista ja muusta sellaisesta. Julle oli myös saanut palkinnon – pokaalin ja pari pussia kissanruokaa. Palkinnossa lukee "hurmaavin häntä", joten kyllä sitä häntää kelpaa nyt heilutella. |
||