Kissakallion J-pentue syntyi

29.10.2008

 

 

IC FIN*Kissakallion Gertrud eli Kerttu synnytti 29.10.2008 illalla ensimmäisen pentueensa. Kerttu on vasta toinen oma kasvattimme, joka on synnyttänyt meille pentuja, joten kovin harvinaista herkkua nämä täysin omien naaraiden pennut meillä ovat.

 

Kertun alkuajan raskaus sujui paremmin kuin hyvin. Ongelmia alkoi ilmetä puolitoista viikkoa ennen laskettua synnytysajankohtaa. Tuolloin Kerttu synnytti yllättäen kuolleen pennun. Onneksi kotimme lähellä on erittäin tasokas eläinlääkäriasema lääkäreineen. Kaunis kiitos kuuluu Mäntsälän Eläinlääkäriasemalle. Kerttu pääsikin sinne vielä samana iltana tutkimuksiin ja hoitoon.

 

Kerttu hoitamassa vuorokauden ikäisiä pentujaan. Yksi pentu on perinteiseen tapaan ryömimässä ulos kuvasta. Ehkäpä ryhmäkuva myöhemmin onnistuu.

 

Koko raskausaikana Kertun pennut ultrattiin useampaan kertaan, koska välitarkastuksilla varmistettiin pentujen olevan kunnossa. Vaarana oli koko ajan se, että Kerttu luo pentunsa ennen aikaisesti pois. Olimme sopineet etukäteen keisarinleikkausajan torstaiksi, mutta Kerttupa halusi aikaistaa asiaa. Maanantaina Kertulla oli vähäistä vuotoa ja tiistai-iltana hän jopa yritteli käynnistää synnytystä. Ei onnistunut. Päätimme, että Kerttu leikataan jo keskiviikkona. Jälleen kerran oli onnea matkassa, sillä leikkaava eläinlääkäri Merja Dahlbom pääsi kuin pääsikin eläinlääkäripäiviltä vielä samana iltana suorittamaan leikkauksen. Kerttu oli ollut leikkauksessa tunnin, jonka jälkeen pääsimme vihdoin katsomaan vauvoja. Yllätys oli melkoinen, kun odottamamme neljän pennun sijasta pöydällä pötköttikin KUUSI pienen pientä pentua. Kuivattelimme pennut niin hyvin kuin pystyimme ja lähdimme aarteinemme kotiin heitä ihmettelemään. Kerttu toipui yllättävän nopeasti leikkauksestaan ja ryhtyi hoitamaan pienokaisiaan. Riittävän maidonsaannin varmistamiseksi annoimme pennuille myös emonmaitovastiketta eli tuttipullo on tullut tutuksi niin minulle kuin pennuillekin.

 

Saimme jälleen melko poikavoittoisen pentueen. Historia toistaa kuin toistaakin itseään… Onneksi joukkoon mahtui sentään yksi tyttö. Pennut ovat väreiltään: kaksi mustaa poikaa, sininen poika, ruskeatiikeri poika, sinitiikeri poika ja hännänhuippuna sinikilpikonna tyttö. Kerttu on hoitanut pieniä pentujaan leikkauksen rasituksista huolimatta todella hyvin. Pentuja tämä erilainen maailmaan tulo ei ole näyttänyt haittaavan vaan säpinä pentulaatikossa on välillä melkoinen.

 

Kertun pienistä pennuista voitte lukea tarkemmin kohdasta Kissakallion pentueet / J-pentue.