Elias ollut meillä jo vuoden

05.11.2006

 

 

Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun IP FIN*Sini-Diivan Elias muutti meille asumaan. Voimme tyytyväisinä todeta, että Elias on sopeutunut elämäämme paremmin kuin hyvin. Välillä tuntuu kuin hän olisi ollut aina vain meillä. Väriltään Elias on ruskeatiikeri (EUR n 23) ja ikää hänellä oli meille tullessaan reilut kolme vuotta. Nyt hän on jo nelivuotias.

 

Eliaksen vuoteen on mahtunut monenlaista. Rauhaisaa kotielämää yhdessä mukavien kissakavereiden kanssa, joista erityisesti mainittakoon ne parhaat kaverit eli Frida ja Tilda.

Eliaksen kuluneeseen vuoteen kuului mm. muutto kanssamme Espoosta Mäntsälän uuteen kotiin.

 

Elias on myös laajentanut maailmankuvaansa osallistumalla ahkerasti niin kotimaisiin kuin ulkomaisiinkin kissanäyttelyihin. Ulkomailla on käyty aina Latvian Riikaa ja Venäjän Pietaria myöten. Enää Elias ei titteliltäänkään ole pelkkä ”Herra” vaan nykyään hän on International Premior. Totta puhuaksemme hän on viittä vaille valmis Grand International Premior, mutta eipäs mennä asioiden edelle.

 

Elias lähettää lopuksi lämpimät terveisensä entisille kotijoukoilleen eli kasvattajalleen Liisa Anderssonille sekä emolleen GIC FIN*Sini-Diivan Dorikselle sekä kaikille muille Sini-Diivan kissalan kissoille. Lisää Eliaksesta voit lukea täältä