Elias III-kategorian paras kastraatti |
15.10.2006 |
|
|
|
|
|
|
Pakko kertoa taas näin yksittäisenä uutisena, että IP FIN*Sini-Diivan Elias (ruskeatiikeri, EUR n 23), joka osallistui Pietarin kissanäyttelyyn Venäjällä 14.-15.10.2006 kunnostautui viimeisenä päivänä olemalla kategoria III:n paras kastraatti. Eliaksen arvosteli Olga Sizova, joka tykästyi Eliaksen muhkeaan muotoon välittömästi. Päivä oli tosiaan Eliaksen ja niinhän siinä sitten kävi, että Elias oli ensin tuomarin paras kastraatti. Sen jälkeen hän löysi itsensä vielä päivän päätteeksi paneelista. Elias käyttäytyi tuomarin pöydällä erittäin reippaasti ja luottavaisesti, mutta ensi kertalaisena paneeli taisi hieman jännittää. Kerrottakoon, että emäntää taisi jännittää vielä enemmän. Varsinkin, kun juuri ennen Eliaksen omaa vuoroa kahdelta kissalta petti hermot. Se vaikutti tietysti vähän Eliakseenkin, mutta hän sai koottua itsensä ennen omaa esiintymistään. Elias hoiti hommansa arvokkaasti ja tyylillä kuten ansaittu voitto osoittaa. Täytyy sanoa, että kyllä Elias paneelissakin oli varsin muhkean ja näyttävän näköinen kaveri. Hienon pokaalin ja sertin lisäksi Elias sai palkinnoksi ison pussin Royal Caninin Light-kissanruokaa. Mistähän syystä juuri lightia? J |
Elias tuomari Lotte Borchin arvosteltavana ensimmäisenä näyttelypäivänä.
Ilmeet peruslukemilla marssittiin sunnuntainakin arvosteluun. Molemmat valokuvat: Raija Harle |
|
|
Kotona oli sitten
taas mukava muistella |
||