Niko valmistui Grand International Premioriksi |
30.09.2006 |
|
|
|
|
|
|
IP FIN*Kissakallion Fernando eli Niko valmistui Grand International Premioriksi Porvoon näyttelyssä 30.9.2006. Tuomarina toimi Natalia Sidorova. Niko keräsi tähän titteliin tarvittavat serttinsä varsin helposti ja nopeasti. Ensimmäinen CAGPIB:han haettiin Tallinnasta ja seuraavat kaksi kotimaista Hämeenlinnan kissanäyttelystä. Sitten käytiinkin ulkomaisella näyttelymatkalla Riikassa Latviassa, josta tuli jälleen kaksi serttiä. Riikassa Niko oli muuten koko näyttelyn ainoa eurooppalainen. Tämä viimeinen puuttuva sertti tulikin sitten taas kotimaasta ja aivan kotinurkiltamme. Nikon on tarkoitus jatkaa vielä näyttelyrintamalla, mutta vasta ensi vuoden puolella. Nyt hän saa vetää välillä henkeä. Itse asiassa pidämme koko perhe ansaittua lomaa näyttelyasioista. Aiomme keskittyä vaihteeksi pienen pieniin eurooppalaisiin, joita meille on tulossa lokakuun lopussa Frida-rouvan suosiollisella avustuksella. Näyttelyissä vielä tavataan… |
Tässä Niko odottelee pääsyä tuomarin arvosteltavaksi Hämeenlinnan näyttelyssä 3.9.2006. Valokuva: Heikki Siltala |
|